Ajattelis kertoo vähän mun omasta lapsuudesta. Aikaisimmat muistot on siitä ku perheen kanssa käytiin tosi paljon korkeasaaressa ja suomenlinnassa ja iskä otti koko ajan kuvia niinkuin nykypäivänäkin. Ainoa ero on siihen, että oon monta vuotta jo kärsinyt iskän juomisesta. Sitä pahentaa vielä, että mulla meni poikki parhaan kaverin kanssa ennen kesää jolle pystyin jutella kaikesta, koska kaverilla on alkoholisti äiti… Mietin tossa pari päivää sitten, että oon ujompi uusissa porukoissa… Tajusin, että se voi johtua jotenkin ”huonosta” lapsuudesta.. meijän perheessä ei kerrota tunteista. Välillä saan paniikki kohtauksia kun ajattelen, että joskus mulla ei enää vanhempia… Iskällä ja äitillä on ikää jo yli 50.. Mulla ei oo paljoo oikeita ystäviä joille voisin kertoo mitää, koska ei kukaan ymmärrä! Ainoo joam ymmärs oli kaveri joka kutsun vaikka millaksi. En voi kuvitella mun elämää ilman mun vanhempia… En ymmärrä miten yks tyttö selvii elämästään, isä kuollut, äiti alkoholisti isäpuolen kanssa. Välillä tekis mieli mennä juttelemaa jolleki joka kuuntelee, mut mua pelottaa että se vaikuttaa mun opiskelu paikkaan!! En haluu olla samanlainen kuin mun siskon joka on yli 20 ja ei oo vieläkää päässy peruskoulusta… Mä haluisin töihin, että voisin auttaa iskää maksamaan laskuja, että iskä ei stressais niin paljon, että millon vaikka mökki viedään meiltä ;( Mua alkaa itkettää ku kirjotan tälläsii, koska mä en kerro kellekkään miltä musta oikeesti tuntuu. Jotku varmaa miettii että on niin noloo kirjottaa tällästä tai et haen vaa huomiota… Sitä ei auta että mua kiusattii koko peruskoulun ajan… Nyt mun tekee mieli vaan mennä kouluun, että pääsen vanhempien riiteltt karkuun!
…….
